Kaikki jo kirjoittamani hävisi..jee...Kirjoitin koko päivän tarinan ja ajattelin julkaista niin hävisi kokonaan...nyt vähän nyppii...

 

Heräsin 9-10 maissa vaikka olisi saanut nukkua pitkään. Laitoin pesukoneen pyörimään ja menin vielä lepäilemään. Nousin ylös 11 maissa. Naputtelin vähän tätä päiväkirjaa, laittelin kotia kuntoon ja vaihdoin kavereiden kanssa kuulumisia netissä. Näin sunnuntaisin monesti on malttamaton olo, tulis nyt jo lapsi kotiin!

Suhteen loppuminen kirpaisee vielä, ei tullut siksikään nukuttua oikein kunnolla. Itkettää eikä mikään huvita.

Kahdelta oli naapurin Marjalla maustekutsut, kävin siellä ja hyvä niin -tuli paljon jo parempi mieli. Hyvää seuraa ja kahvipöydän herkkua :) Kotona olin 15.45 jonka jälkeen siivoilin väkisin (mihin lie motivaatio piiloutunut?). Samalla kirjoittelin tätä ja juttelin aina muutaman sanan kavereiden kanssa netissä. Teki mieli jo soitella exälle jotta milloin oikein tuo pojan kotiin..mutta maltoin mieleni kuitenkin.

Tän kämpän muokkaaminen vähänkin ihmisasunnon näköiseksi ei oo pikkujuttu, mutta sain kovasti raivattua pojan huonetta, joka on toiminut lähinnä varastona tähän mennessä. Vielä on paljon tehtävää, mutta nyt jo paljon parempikin :) Yksin kun tekee kaiken, sitä vaan ei aina jaksa.

Neuloinkin vähän ja päässä pyöri uusia ideoita seuraaviksi neuletöiksi :) Kerkiäsi vain toteuttamaan sitä tahtia kun uusia ideoita tulee..

Viiden-puoli kuuden maissa exä soitti jotta tuo kohta pojan. Hyvä! Tulivat vähää ennen kuutta ja tein ruuan molemmille nälkäisille. Ei tule itselle ruokaa tehtyä, ihan eri se on muiden kanssa syödä.

Ruuan jälkeen exä lähti ja me pojan kanssa jatkoimme raivaushommia :) Kylläpä kerrasta tuli taas kotiin ääntä!! Kovasti on pojalla aina asiaa kun tulee! Hyvä että on :)